17
MAA
16.00
Futsal 2, Miesten Futsal-Kakkonen

TuKV - TPK 2   

Turku, Samppalinnan Palloiluhalli

Kausi pakettiin voitolla!

Kerhon kakkosjoukkueen kausi laitettiin pakettiin Samppiksessa lohkon kärkikamppailussa, jossa ei sen suurempaa panosta kummallakaan enää ollut sijoitusten ratkettua jo edeltävällä kierroksella. Mutta molemmat joukkueet olivat kuitenkin lähteneet pelaamaan eikä tossuttelemaan, tosin Kisureiden rivit olivat ohuemmalla nimilistalla varustettu. Peli noudatteli alkuun ainakin koutsin ajatuksia Kerhon pitäessä palloa ja TuKV:n vetäytyen ja pyrkien nopeisiin vastahyökkäyksiin. Toki pallo saatiin myös myllytykseen siniseenkin päätyyn ja kauniilla seinäsyötöillä pelattiinkin puolustusmuoto auki, tyylikäs sijoitus kaupan päälle ja 1-0 kotijoukkueelle. Pelin kuva ei juuri muuttunut, Kerhon maalipaikat eivät vain tuottaneet tulosta pallon paukahdellessa päätyseinään. Kunnes Juho Veijalainen sai pallon muodon keskelle, pelasi sen vasempaan laitaan Niko Juroselle, tämän vasuri puhui tulisesti ja pallo tärähti takatolpan kautta maaliin. Omassa päässä maltettiin tilanteet seurata loppuun ja loput uhittelut Veli-Heikki Maunila peitti ja torjui mallikkaasti. Ennen taukoa vielä Kasperi Nevä sai pallon keskialueen vaparista ja laittoi kovan syötön ristiin kohti takatolppaa. Kovan rynnistyksen paikalle tehnyt Valtteri Koski liukui johtomaalin tyylikkäästi reppuun ja varmisti taukojohdon.

Jälkimmäinen puolikas tahkottiin tasaisesti ensimmäisen puolikkaan malliin, mutta pikku hiljaa laajempi rosteri antoi Kerholle etua. Lisäosumia saatiin kuitenkin odottaa viime minuuteille. Hyvä paine hyökkäyspäässä, Iiro Fager nappasi pallon itselleen ja pelasi sen taakse Kari-Pekka "KP" Koivusen ulottuville eikä tarkka laukaus jättänyt veskarille toiveita. Sama duo värkkäsi myös 1-4 osuman, tällä kertaa KP sai törkätä Iiron poikittaissyötön takatolpalta pussiin.

Tarkkaa ja taitavaa peliä nähtiin molemmin puolin, ennakkoajatus vastustajan taitavista yksilöistä piti paikkansa. Kerhon lähes kolmen kentän rivistö piti riittävää tempoa yllä saadakseen naapurin jalat aavistuksen puutumaan ja näin loppujen lopuksi suurta uhkaa ei saatu omalle maalille syntymään. Hieno päätös kaudelle!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi