TPK 2007 syntyneet FC Rauman Syysturnauksessa
Julkaistu: 29.10.2019 00.00

TPK 2007 syntyneet FC Rauman Syysturnauksessa

TPK07 FC Rauman syysturnauksessa

Syksyn 2019 TPK;n 2007 syntyneet pojat harjoittelivat yhdessä vuotta vanhempien kavereiden kanssa, mutta pelasivat jo omana joukkueenaan piirisarjan Kakkosessa. Sarjataso oli kenties liian alhainen, mutta tuo Kakkonen oli uudelle joukkueelle kesken sarjavuoden ainoa mahdollinen taso. Menestyksellisen syyskampanjan jälkeen (9-1-0, 74-4) joukkue oli valmis uusiin haasteisiin.

Porukka lähti intoa puhkuen ensimmäiseen turnauskoitokseensa omana joukkueenaan. FC Rauman järjestämä syysturnaus pelattiin lauantaina 19.10.2019. Pelitahti oli tiukka. Yksinkertaisessa kuuden joukkueen sarjassa pelattiin viisi 25 minuutin matsia päivän aikana. Vastustajien taso oli ilahduttavasti kovempi kuin mitä jotkut ehkä ennakoivat, ja muissa joukkueissa pelasikin paljon pelaajia korkeammilta sarjatasoilta mihin pojat olivat tottuneet. Jalan piti siis liikkua vikkelään, jotta kerhon veijarit pysyisivät mukana.

Päivä valkeni sateisena, mutta sopivasti ensimmäisen ottelun alla vesiryöppy lakkasi. Toejoen Veikot taisi hoitaa lämmittelynsä paremmin, sillä TPK:n pelureitten jalka liikkui todella nihkeästi ottelun alussa. Vasta vastustajan johtomaali herätti jannut ja tuloksena oli 3-1 voitto kahdella Vägän maalilla ja Onni sinetöi matsin upealla puskumaalilla kulmasta.

Seuraavaksi vastaan asettui Rauman Pallo-Iirojen keltainen joukkue ja Kerhon kannalta huolestuttava trendi jatkui. Peliin ei oltu valmiita ja Iirot pyörittivät Turun poikia. Nopeasti taululla olivat 0-3 lukemat. Mutta vartin jälkeen poikien dieselkone murahti käyntiin ja pelin painopiste muuttui. Kovalla prässillä riistetty pallo saatiin toimitettua boxin rajalle ja Henkka paukutti vasurilla hienon kierteisen vedon takayläkulmaan. Raumalaisten maaliparan puita kolisuteltiin parikin kertaa paineistuksessa, mutta verkon perille ei palloa enää saatu.

Isäntäjoukkue oli seuraavana vastassa. Valmennus koitti herättää joukkuetta tulevaan koitokseen pikku spurteilla ennen aloitusvihellystä, mutta ei auttanut. Minuutin jälkeen pallo oli taas omassa rysässä. Ja kohta uudestaan. Esa tarjosi kerholaisille toivoa runttaamalla pallon kulmapotkun jälkitilanteesta sisään. Mutta vaikka kerholaiset hallitsivatkin peliä, välillä jopa ylivoimaisesti, niin vastustajan vahva kärkipelaaja täydensi hattutemppunsa kaukovedolla neljän pelurin keskeltä ja lisäksi vielä alusti ottelun viimeisen osuman. 1-4 tappio siis.

Hiukan pidemmän huilin jälkeen raumalaisvyörytys jatkui. Piirisarjassa joukkueen ongelmana usein oli löysempi toinen puoliaika. Tässä turnauksessa asiat pompahtivat aivan päälaelleen. Pallo-Iirojen sininen joukkue teki, yllätys yllätys, nopean johtomaalin. Pelillisesti tämä oli kerhon pelureille vaikein matsi ja hyvät paikat olivat tällä kertaa harvassa, koska vastustaja kontrolloi hyvin palloa. Omissa tärisi vielä kerran ja tuloksena 0-2 tappio.

Ennen viimeistä ottelua FC Halikkoa vastaan Kerhon pojilla oli vielä teoreettinen mahdollisuus mitaleille. Tappioista huolimatta joukkuehenki puhisi vahvana ja tahtotila päättää turnaus hyvin oli korkea. Mutta jälleen kerran pallo oli minuutin pelin jälkeen omassa maalissa. Voi rähmä. Ottelu oli pitkälti tasaista vääntöä ja kerholla oli meno päällä. Henrik tasoitti pelin ja lisää oli tulossa.
Turnauksen taktisena pääteemana oli pelin avaus. Joona pelasi maalipotkun lyhyenä Tuukalle, joka siirsi pallon keskikentän keskustaan Henkalle. Esa oli vauhdissa painottomalla puolella ja Henkka läpäisi tarkalla syötöllään vastustajan puolustuslinjan. Kylmän rauhallinen viimeistely läpiajosta. Vastustajan tasoitus tuli myös TPK:n pelinavauksesta. Tällä kertaa halutun rohkea avauspelaaminen oli hivenen huolimatonta, josta halikkolaiset rankaisivat. Tehtävää siis vielä on.

Mutta koko konsertti ei ollut vielä ohi. Esa päätti soittaa loppunuotit Vägän avustuksella. Mies taas puolittain läpi, mutta Esa näytti ajautuvan pieneen kulmaan. Katinkontit. Kanuunankuula takasivuverkkoon ja nailonit natisivat. Pallo vietiin vielä keskelle, jonka jälkeen tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi. Riemukas 3-2 voitto oli tosiasia.

Loppusijoitus joukkueella oli neljäs, tasapisteissä kolmosen kanssa. Vaikka metallilätkää ei tällä kertaa kotiin tuomisiksi tullutkaan, niin tärkeintä on, että jannut olivat hyvällä mielellä turnauksen jälkeen. Eikä pelkästään siksi, että vielä ennen kotimatkaa käytiin yhdessä syömässä hampurilaiset.

Valmennuksen kannalta oli hieno homma, että pojat saivat pelata kovempia matseja, mihin syksyn piirisarjassa oli totuttu. Tempo otteluissa oli kovempi ja vastapelurit taitavampia. Joukkueen pelaaminen on vielä liian ailahtelevaa. Vaikka hyviä pätkiä pelataankin tiukoissa matseissa, niin vaihtelut pelin sisällä ovat liian suuria. Tällä kertaa akilleen kantapäänä olivat pääasiassa heikot alut. Tärkeää oli myös, että pojat näkivät, missä tällä hetkellä mennään ja toivottavasti se motivoi heitä treenaamiseen.

Ottaen kuitenkin huomioon, että joukkue on ollut kasassa vasta muutaman kuukauden, niin peli on hyvissä uomissa. Tekemisen taso treeneissä on sen verran hyvää, että kehitystä talven mittaan varmasti tapahtuu. Ja sen kehityksen myötä nuo jännitysnäytelmät alkavat kaiken järjen mukaan kääntyä TPK:n voitoiksi.

Seuran uusimmat

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi