Kerho vei Derbyn
Julkaistu: 06.01.2021 00.00

Kerho vei Derbyn

Kerho pitää edelleen Turun valtikkaa hallussaan kauden toisenkin paikallispelin jälkeen. Pelillisesti ottelu oli selkeästi tasaisempi mitä joukkueiden aiempi kohtaaminen vaikka tuloksellisesti peli päättyikin yhtä tylysti.

Ottelu lähti melko tasaisesti liikkeelle mutta Kerho siirtyi puolentoistaminuutin jälkeen johtoon kun Vuorinen palautti oivan paluupallon maalinkulmalle josta Ojala ohjasi hienosti verkon heilumaan. Edelleen ottelujatkui tasaisen mutta Kerho rankaisi jälleen 3 min jälkeen kun Neronen riisti irtopallon laidassa ja pääsi laukomaan uransa ensimmäisen maalin Kerhossa. Nuorelle kehittyvälle varmasti tärkeä merkkipaalu. 10 min jälkeen kotijoukkue sai hieman paremmin otetta peliin ja Kerholla oli ajoittain vaikeaa avata omaa pallollista peliään, puolustaminen sen sijaan oli hyvällä tolalla ja kun Marttila maalilla esitteli muutamia huippu torjuntoja niin palloa ei Kerhon maalista kaivettu ekalla puoliskolla. Painostusjakso purkautui kun Fager sai toimitettu pallon suoraan kulmasta helpohkosti 17 min kohdalla ja se vähän hyydytti vastustajaa.

Toinen puolisko alkoi myös melko tasaisena pelailuna ja Kosova tuli vielä kovaa mutta 27 min kohdalla Ojalan komea pyssy Vuorisen oivasta luupista alkoi jo hieman katkaista kotijoukkueen selkärankaa. 0-4. Ja kun vielä 10 sekuntia myöhemmin T.Hakala siirsi lukemat 0-5 Forsströmin syötöstä niin peli alkoi olla selvä ja Kosovan puolustus into heiketä. 32 min kohdalla pallo vielä kimposi Forströmin kantapäästä maaliin ja Hakala iski heti perään Arposen tarjoilusta niin lukemat oli jo 0-7. Kerho joutui antautumaan 4 min ennen loppua kun Kosova pääsi lähes 2-0 vastaan ja sille ei enää Marttilan taidotkaan riittäneet. Maalijuhlat päätti kuitenkin Kerho kun Fager möyhi vauhdilla ympäri kenttää ja kun kaikki oli kynnetty kertaalleen niin omasta paluu pallosta kova laukaus ja loppulukemat 1-8.

Kerho painoi hyvällä asenteella koko pelin ja muutamia sekavempia jaksoja pystyi kontrolloimaan peliä kiitettävästi ja ero kasvoi lopulta yllättävänkin isoksi vaikka vastustajakin pelasi aika ajoin näppärää peliä.

Kerho pysyy edelleen sarjakakkosena aivan AUn perässä. Lauantaina seuraava matsi kun IK Myran saapuu Turkuun klo 14. Ottelusta jälleen luvassa livestriimiä.

Puolet kaudesta pelattu ja KERHO KEHRÄÄ!

Seuran uusimmat

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi