SoVo vahvempi kauden toisessa paikalliskamppailussa
Julkaistu: 19.10.2021 00.00

SoVo vahvempi kauden toisessa paikalliskamppailussa

TPK kohtasi lauantaina 16.10 kauden toisessa kotiottelussa paikallisvastustaja Someron Voiman. Ottelu oli houkutellut paikalle runsaasti molempien joukkueiden kannattajia.

Ottelu alkoi sähäkästi, kun jo ensimmäisellä minuutilla nähtiin molemmilta joukkueilta maalipaikat. Samaan aikaan, kun SoVo tuhri oman paikkansa, Kerho pääsi karkaamaan omasta paikastaan johtoon. Teemu Arponen sijoitti pallon varmasti maaliin Atte Ekholmin syötöstä ja näin vei Kerhon johtoon 1-0.

Kerho sai tästä hyvän paineen ja jokaisella kolmella kentällisellä oli hyvät paikat lisätä johtoa, mutta tulostaululla säilyivät 1-0 lukemat.

Peli oli ehtinyt vanheta viisi minuuttia, kun SoVo tuli hieman vaarattoman näköisestä paikasta tasoihin. Vilho Ståhlström pääsi lataamaan pitkän pallon kimmokkeen kautta sisään lähietäisyydeltä.

Ottelu jatkui hienoisessa sinipaitaisen kotijoukkueen komennuksessa, mutta 16. minuutin kohdalla Arber Istrefi pääsi haastamaan keskelle ja veto 10 metristä upposi sisään Marko Laaksosen putkista vieden somerolaiset johtoon. Tauolle siirryttiin vieraiden 1-2 johdossa.

Toinen puolisko jatkui ensimmäisen jakson kaltaisena. Kerho hallitsi enemmän palloa ja SoVo puolusti tiiviisti ja yritti iskeä vastaan.

Ottelu oli pelattu 23 minuuttia, kun Kerhon vastahyökkäys katkesi ja pienoisen jalkaflipperin jälkeen Rinor Karaca pääsi pommittamaan pallon takatolpan kautta pallon sisään ja 1-3 taululle.

Kerho jatkoi painamista, mutta maalinteko tuotti tuskaa hyvistä paikoista huolimatta. Viimeiset 3 minuuttia Kerho pelasi lentävällä maalivahdilla. Kari-Pekka Koivunen meinasi tuikata pallon välittömästi sisään, mutta valitettavasti pallo suuntautui päin vastustajan maalivahtia. Runsas minuutti ennnen ottelun loppua Koivunen kuitenkin onnistui lähes samalta paikalta komean pallon liikuttelun jälkeen ja tulostaululle lukemat 2-3. Joona Forsströmille kirjattiin tästä syöttö.

Vain 20 sekuntia Kerhon toisen maalin jälkeen kotijoukkueen tasoitusmaali oli todella lähellä. Joni Vuorisen syöttölaukaus takatolpalta meni hieman ohi eikä Forsström saanut ohjattua pelivälinettä sisään. Tähän tilanteeseen päättyi Kerhon pyristely ja 2-3 tuloksella pisteet Somerolle.

TPK pelaa seuraavan ottelunsa tulevana lauantaina 23.10 klo 14.30 Samppalinnassa ja tällä kertaa vieraaksi saapuu Mad Max Valkeakoskelta. Kerhon tavoin myös koskilaiset ovat aloittaneet kauden kahdella voitolla ja kolmella tappiolla.

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi