Valmistautuminen Futsal-Liigaan on alkanut
Julkaistu: 02.08.2022 00.00

Valmistautuminen Futsal-Liigaan on alkanut

Turun Pallokerhon Futsal-Liigassa pelaava edustusjoukkue palasi maanantaina harjoituksiin kuukauden pituisen kesätauon jälkeen. Ennen heinäkuun lomaa joukkue harjoitteli 2-3 kertaa viikossa toukokuussa ja kesäkuussa.

Sarjan alkuun on aikaa vajaa kaksi kuukautta ja elokuussa joukkue harjoittelee 3-4 kertaa viikossa. Aluksi pääpaino tulee olemaan fysiikkaharjoittelussa.

"Tarkoitus on saada joukkue kovaan kuntoon, jotta olemme valmiita sarjan alkaessa. Elokuun aikana testaamme myös uusia pelaajia." päävalmentaja Jose Ikonen kertoo.

Useamman kauden ajan Kerhossa pelannut Joona Forsström oli innoissaan ensimmäisten treenien jälkeen.

"Oli todella kiva nähdä jätkiä pitkästä aikaa. Ihan kuin olisi ollut koulussa lukuvuoden ensimmäinen päivä ja innoissaan esitellään kavereille uusia kenkiä. Todella hyvä meininki!"

"Jose pisti meidät kunnolla juoksemaan ja välillä tuntui aika raskaalta, mutta siltikään hymy ei tuntunut hyytyvän kenenkään kasvoilta." Forsström myhäilee tyytyväisenä.

Forsströmin mukaan joukkueessa on otettu askeleita ammattimaisempaan suuntaan ja odotukset pre-seasonille ovat korkealla.

"Tämä lähtee varmasti hyvin rullaamaan, kun saadaan uudet pelaajat joukkueeseen mukaan ja vanhoille opetettu uusia temppuja!"


TPK toivottaa kaikki kiinnostuneet uudet pelaajat tervetulleeksi mukaan tryout-harjoituksiin elokuun ajan. Jos olet kiinnostunut pelaamaan tulevalla kaudella Futsal-Liigaa Turussa, voit olla yhteydessä päävalmentaja Jose Ikoseen 040 838 6756.

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi