15
ELO
19.20
TPK Edustus, Kolmonen

SoVo - TPK   

Somero

Kerho palasi voittokantaan

SoVo – TPK 0 – 2 (0-1)

Kerhon edustus palasi yhden tappion jälkeen heti voittokantaan, kun se haki kolme pistettä Somerolta. Someron suhteellisen hyväkuntoisella nurmella käyty kamppailu ei noussut klassikoiden joukkoon, mutta Kerhon joukkuepelaaminen, puolustuksen tiiviys ja onnistuminen muutamassa maalipaikassa takasi voiton. Ehjä suoritus joukkueelta ja voittohan maistuu aina hyvälle.

Ensimmäinen puoliaika oli vaihtelevaa peliä, jossa mentiin hyvällä vauhdilla päästä päähän. Kerho rakenteli muutaman vaarallisen paikan, kun taas SoVo saatiin hyvin pidettyä poissa vaarallisimmilta maalintekosektoreilta.

Ottelun avausmaali oli hieno. Pelikieltonsa jälkeen joukkueeseen palannut Robert Nygård prässäsi hyvin pois pallon SoVon puolustukselta ja liukui pallon Jyri Sundinille. Sundin paukutti loistavan vedon rangaistusalueen kulmasta maalivahdin käsien kautta aivan vasempaan yläkulmaan, 0-1, 22 min. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen puoliaika oli ensimmäisen kaltainen. Kerho hallitsi peliä ehkä noin 70 minuutille asti, ja loi varallisimmat paikat, jonka jälkeen ote siirtyi Kerhon harhasyöttöjen lisääntyessä hieman isännille.

Onneksi helpottava toinen osuma oli saatu tehtyä ennen tätä tutun parivaljakon toimesta. Pallo oli ajautunut Samuel Sibakoville oikeaan laitaan lähes kulmalipulle. Tämän korkea keskitys oli hieman vaikea arvioitava SoVon puolustukselle ja maalivahdille. Marno Lastula kiitti ja oli kärppänä paikalla ja siirsi Kerhon 0-2 johtoon kun 59 minuuttia oli pelattu.

Kerho loi tämänkin jälkeen varallisimmat paikat. Sundin sivalsi vielä yhden maalin, mutta oli valitettavasti paitsiossa. Vaihdosta peliin tullut Joonas Lehtonen osui läpiajonsa päätteeksi tolppaan. SoVo ei oikein pystynyt luomaan mainittavia maalipaikkoja.

Kerholta peli oli hyvä rutiinisuoritus, joka osoitti jälleen, että kun uskotaan itseemme ja tehdään töitä joukkueena, on lopputulos yleensä hyvä. Pelaajistosta on vielä erikseen mainittava hyvin puolustaneet ja hyökkäyksiä tukeneet laitapakit Tomi Kiiski ja Henri Hellgren. Kiiskeltä man of the match-suoritus hänen 150. Kolmosen ottelunsa kunniaksi. Myös kesätöistä paluun kokoonpanoon tehnyt Antti Kuhmola oli virheetön topparina.

Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolle, jolloin vastaan asettuu kärkiryhmiin kuuluva Inter/2.

Kerho kehrää!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi