28
KES
19.45
TPK Edustus, Kolmonen

TOVE - TPK   

Pori Urheilukeskus TN

Kerhon voittoputki sai jatkoa - Lastulalle hattutemppu

ToVe – TPK 2 – 4 (1 – 2)

Kerho matkusti vielä ennen kesätaukoa Toejoen Veikkojen vieraaksi aurinkoiseen Poriin. Rosteri oli tuttuun tapaan kapeahko, mutta laadukas. Joukkueet olivat kohdanneet ennen tätä ottelua neljä kertaa, jotka kaikki olivat päättyneet yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen.

Kerho aloitti hyvällä itseluottamuksella ja hallitsi palloa alusta alkaen. Marno Lastula aloitti jo viidennellä minuutilla maalitehtailun. Joosu Hertsi puski Samuel Sibakovin keskityksestä pallon ylärimaan ja Masi laittoi lähietäisyydeltä paluupallon verkkoon.

Kerho siirtyi kahden maalin etumatkalle, kun puolen tunnin kohdalla Hertsi kaadettiin läpiajossa. Robert Nygård laittoi pallon pilkulta varmasti reppuun.

Puoliajan loppuun samankaltainen tilanne toisessa päässä, kun ToVe:n vikkelä kärki pääsi läpiajoon ja kaadettiin. Tuomas Leino venyi rankkarissa upeaan torjuntaan, mutta seuranneesta kulmasta TOVE pääsi kaventamaan taukotilanteeksi 1-2. Komea saksari kimposi onnekkaasti kerhopelaajasta ohi Leinon.

Toinen puoliaika eteni pitkään Kerhon hallinnassa, mutta 72. minuutilla TOVE pääsi tasoittamaan. Sivuvapari taka-alueelle, josta pallo jatkettiin keskeltä vapaata tilaa löytäneelle TOVE-kärjelle, joka ei lähietäisyydeltä erehtynyt.

Kerho ei tasoituksesta kuitenkaan lannistunut, vaan Masi siirsi vieraat uudestaan johtoon hetkeä myöhemmin. TOVE pyrki maalin jälkeen painamaan peliä Kerhon päätyyn, mutta maalintekopaikoille vastustajaa ei päästetty. Johtoasemasta huolimatta Kerho pyöritti edelleen peliä ja varsinkin Tomi Kiiski ja Lastula pääsivät omalta laidaltaan murtautumaan jatkuvasti hyökkäyskolmannekselle.

Lastula pääsi jo varsinaisella peliajalla yrittämään ottelun ratkaisua Walter Mattilan oivasta syötöstä, mutta illan kolmatta saatiin odotella lisäajalle asti. Läpiajosta upea nosto yli vastaan tulleen veskarin. Syöttömerkintä joukkueen nestorille ja seuran puheenjohtajalle Sakari Warrolle.

Kerho oli pallonhallinnassa hieman niskan päällä, mutta ToVe sai luotua vaarallisia paikkoja erikoistilanteiden lisäksi myös pyrkimällä pelaamaan palloa suoraviivaisesti puolustuslinjan taakse. Kerho kuitenkin osoitti viime peleissä löydettyä henkistä kanttia, eikä lannistunut tasoituksesta, vaan nappasi tärkeät pisteet Turkuun.

Kerho Kehrää!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi