7
MAA
13.30
TPK Edustus, Regions Cup

Lieto - TPK   1 - 3

Lieto KHT

Kerho jatkaa Regions´ Cupissa

Lieto – TPK 1 – 3 (0-1)

Kerho haki jatkopaikan kevään ensimmäisessä pelissään. Seuraavalla kierroksella vastaan tulee vahva FC Åland, vieraissa.

Ottelu lähti käyntiin TPK:n pallon hallinnalla. Erityisesti keskikentän Aleksi Jokela ja Joakim Julie olivat pelipäällä. Puolta vaihdettiin ja tilaa haettiin myös pystysuunnassa. Akke pääsi muutaman kerran myös yrittämään itse, vedot lähtivät vaan yläkertaan.

Ensimmäistä maalia saatiin odottaa 18 minuutille asti. Silloin Kerho-pelaaja kaadettiin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Marno Lastula viimeisteli varmasti. 0-1, 18 min.

Kerho jatkoi koko puoliajan hyvää pallonhallintaa ja Vellu Maunila maalissa koski palloon vain muutaman kerran jalallaan, kun osallistui kierrätykseen. Lieto ei päässyt pallollisena oikein viimeiselle kolmannekselle.

Toinen jakso alkoikin sitten ihan päinvastoin. Lieto oli puoliajalla löytänyt lisää jalkaa ja tuli vahvasti. He myös voittivat runsaan määrän kakkospalloja. Ottelun tasoitusmaali syntyi, kun Lieto sai vaparin juuri 16-alueen ulkopuolelta. Tilanteesta tuli maalinedushässäkkä, jossa pallo kimpoili lopulta verkon perille. Maalia voisi pitää ansaittuna, niin laiskasti Kerho pelaili, 1-1, 65 min.

Välittömästi maalin jälkeen TPK teki tuplavaihdon, Robert Nygård tuli Joakim Julien tilalle ja Joonas Lehtonen korvasi Walter Mattilan. Robbanin tulo kentälle antoi vähän rauhallisuutta pelinrakenteluun. Joukkue myös heräsi siihen, että cup-ottelu on voitettava. Pelin painopiste siirtyi selkeästi taas Liedon puolustusalueelle. Tilanteita luotiin, ja hyviä maalipaikkoja syntyi. Marno Lastula oli aktiivinen ja kilautti pallon myös tolppaan ja muutama hyvä vetopaikka päätyi ohilaukaukseen.

Ottelun ratkaisu tuli noin 20 metristä olleesta vaparista, jonka Robban pisti tyylipuhtaasti muurin yli etuylänurkkaan. 1-2, 88 min. Kokemuksen myötä tullut rauhallisuus ratkaisi jälleen ja maali oli kyllä pelitilanteisiin nähden ansaittu.

Lopullisen niitin pelille antoi Aleksi Wikstedt, joka päästettiin kentälle vasta aivan lopussa, kun haluttiin säästää peluria mahdollisia loukkaantumisia ajatellen. Hän sai oivallisen syötön laidalle, pari tatsia ja pallo varmasti takanurkkaan. Erittäin tyylikäs viimeistely ja maali heti ensimmäisessä tilanteessa, ensimmäisessä TPK pelissä! 1-3, 90 min.

Vaikka ratkaisu meni aivan viime minuuteille, niin oli kyllä aistittavissa, että Kerho uskoi onnistumiseensa, eikä missään vaiheessa painanut paniikkinappulaa. TPK:n hahmo pelissä oli Aleksi Jokela, joka pyöritti peliä tyylikkäästi. Uusista pelureista Kalle Paananen antoi vahvan näytön topparin paikalla. Unohtaa ei pidä kahta luottomiestä, Tomi Kiiski ja Jyri Sundin olivat omissa rooleissaan jälleen vahvoja.

Ottelun ikävin tilanne tapahtui noin 80 minuutin kohdalla, kun hyvin pelannut Liedon maalivahti Ilmari Puistonen venytti torjuntaan. Tilanteessa hänen polvilumpionsa luiskahti pois paikoiltaan. Kerhon lekureista Antti Kuhmola asetti sen takaisin paikoilleen. Toivottavasti nopea apu pienensi jälkiseurauksia.

Seuraava kierros pelataan tosiaan saarella 21.3., sitä ennen TPK pelaa ensimmäisen harjoitusottelunsa, kun TPS2 kohdataan keskiviikkona 18.3. klo 18.15 Kupittaa 5:llä.

Kerho Kehrää!

Tilastot
Lieto

1 - 3

(0-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi