TPK 2006 Sininen - PeU
Julkaistu: 16.08.2021 00.00

TPK 2006 Sininen - PeU

Sunnuntaina 15.8.2021 TPK Sininen kohtasi Kupittaalla Perniön Urheilijat (PeU).

Ottelu käynnistyi perniöläisten reippaalla hyökkäyspelillä ja pallonhallinnalla.
Kupittaan kenttä oli edellisyönä alkaneen sateen jäljiltä läpimärkä, ja liukkaalla kentällä pelaaminen oli ajoittain haastavaa, kun syötöt karkailivat välillä turhankin pitkiksi.

Ensimmäisen puoliajan aikana sade vaan yltyi, ja hidasti peliä molemmin puolin.
PeU meni avausjaksolla kahdesti johtoon, mutta molemmat kerrat TPK Sininen kuroi umpeen.
TPK:n ensimmäinen maali syntyi hienolla yhteispelillä; pallo suojaukseen, pieni siirto viereen kaverille, joka pääsi läpi ja tykitti pallon maaliin.

Jakson lopussa hallinta siirtyi TPK Sinisille ja maalipaikat lisääntyivät.
Perniön puolustajat olivat nopeajalkaisia, mutta aivan jakson loppuhetkillä, kun tuomarilla oli jo pilli suussa, pääsi energisempi TPK Sininen läpiajoon, ja tasoitti taukolukemiksi 2-2.

Toisella puoliajalla Perniö oli alussa taas hyökkäävämpi osapuoli, mutta TPK Sinisten puolustus purki tilanteet keskialueelle mallikkaasti, ja pelasi muutenkin tarkkaa syöttöpeliä omalla alueellaan.

Perniöläisillä oli matkassa vain yksi vaihtomies, ja jakson puolivälissä hallinta siirtyi jälleen TPK:lle.

Noin 10 minuuttia ennen pelin loppua tilanne muuttui todella jännittäväksi, kun TPK sai punaisen kortin (kahdesta keltaisesta).
Nyt olisi vaan pidettävä oma pää puhtaana, ettei vastustaja pääse enää uudelleen johtoon.
Tasapeli olisi ollut valmennuksenkin mielestä hyvä tulos vajaamiehityksellä.
Mutta mitä vielä!
Ottelun ratkaisumaali syntyi aivan pelin loppuminuuteilla TPK:n kulmapotkun jälkeen, kun alivoimalla pelaava TPK taisteli pallon vielä kerran vastustajan maaliin.

Pelin kääntyminen voitoksi ilahdutti sateessa ja viimassa kamppaillutta joukkuetta.

TPK Sininen-PeU päättyi lukemiin 3-2, ja TPK:lle kolme pistettä.

Tästä on hyvä jatkaa kauden viimeiseen sarjapeliin Maskun MaPsia vastaan, joka pelataan Maskussa, Taponkedon kentällä Sunnuntaina 22.8.2021.
Peli alkaa klo 16.00.

Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Turun värikkäintä fudista ;-)

Nähdään kentän laidalla!

#TPK2006
#Kerhokehrää

TPK 2006 -joukkueella on tällä kaudella kaksi pelitiimiä.
TPK pelaa piirisarjassa sarjaa P15 Kakkonen.
TPK Sininen pelaa piirisarjassa sarjaa P15 Kolmonen.

Seuran uusimmat

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi