Kauden päättänyt ottelu pelattiin eilen 28.9. Pansion Kisapuistossa harmaan pilviverhon alla PiPS:aa vastaan. Pitkän ja kivisen kauden aikana pelit ovat useimmiten olleet tappiollisia, mutta nyt päästiin heti hyvään rytmiin ja saatiin tehtyä pelin alkuminuuteilla johtomaali. Tuntui, että joukkueemme pääsi vastustajaa paremmin pyörittämään palloa ja puolustuspelimme oli myös laadukasta. Peli pysyi hallussamme loppuun asti ja sitkeä työ palkittiin makealla voitolla.
Vaikka joukkue jäi P13 Kolmosen häntäpäähän, nousimme viimeisen pelin ansiosta kahdeksannelle sijalle. Lisäksi kevätkauteen nähden päästettyjen maalien määrä on vähentynyt lähes neljäsosalla, kehitystä puolustuksen puolella on siis numeroidenkin valossa nähtävissä. Peleissä onkin näkynyt taistelutahtoa pelien loppuun asti tappioasemasta huolimatta, tämä todennäköisesti on pienentänyt maalieroa.
Joukkueelle viimeinen peli toi iloista mieltä ja itseluottamusta, nyt onkin iloinen fiilis lähteä porukalla viettämään kaudenpäättäjäisiä viikonloppuna. #KerhoKehrää
29.10.2023 18.00 | Kauden päätösturnauksessa hymyt eivät hyytyneet |
01.10.2023 19.52 | TPK 2010 kaudenpäättäjäisissä pelattiin futisgolf -mestaruudesta! |
29.09.2023 12.30 | TPK 2010 Sininen peliryhmä taisteli tahmean kauden viimeisestä pelistä voiton |
15.09.2023 10.13 | TPK 2010 Valkoinen peliryhmä päätti syyssarjan voittopelillä |
31.08.2023 12.00 | Hanki helposti Boot Bananasit ja tue samalla TPK 2010 joukkuetta! |
20.08.2023 23.12 | Kotka Cup 19.-20.8. |