Futsal-Liigaan valmistautuvan TPK:n valmennusryhmä vahvistuu, kun päävalmentaja Jose Ikosen johtamaan ryhmään liittyy mukaan kokenut Jyri Sundin. Sundin on pelannut Kerhossa jalkapalloa ja futsalia yli 20 vuotta. Tulevalla kaudella Sundin jatkaa edelleen pelaamista, mutta osallistuu myös valmennukseen.
"Hienoa saada "Jysky" mukaan! Kysyin kesällä lähtisikö hän mukaan valmennusryhmään ja oli todella mukava, että hän tarttui tarjoukseen." päävalmentaja Ikonen summaa tyytyväisenä.
"Todella siistit fiilikset uudesta roolista ja tämä on minulle hyppy tuntemattomaan. Uskon, että tällä porukalla saadaan hyviä juttuja aikaiseksi." Sundin kommentoi.
Vahvuuksikseen valmentajana Sundin listaa muunmuassa toimimisen pelaajien kanssa "Tunnen kaikki pelaajat läpikotaisin, koska olen pelannut kaikkien kanssa pitkään."
Kerhon valmennusryhmään kuuluu lisäksi pitkään joukkueessa mukana ollut Tuomas Vainio, maalivahtivalmentaja Marko Laaksonen sekä fysiikkavalmentaja Laura Vuoristo.
Päävalmentaja Jose Ikonen odottaa innolla uutta kautta ja työskentelyä uudistuneen valmennusryhmän kanssa.
"Todella hienoa, että valmennusryhmästä löytyy loistavia ihmisiä, joille voi jakaa vastuuta treeneissä ja peleissä. Pelaajistoon ei ole tulossa isoja muutoksia tulevalle kaudelle. Vanhalle, vahvalle, pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan. Lisäksi mukaan hyppää vielä pari uuttakin kaveria."
Kerho on treenannut pari viikkoa sisällä ja valmistautuminen uuteen kauteen on alkanut hyvin.
"Treeneissä jätkillä on paljon nälkää ja kaikki menee todella lujaa." Sundin kertoo tyytyväisenä.
04.10.2024 12.15 | TPK:n Veeti Savikko U19 futsalmaajoukkueen mukana Italiaan |
27.09.2024 20.46 | Turun Pallokerhon Jari-Matti Koivistolle Palloliiton Läntisen alueen futsalin Respect-palkinto |
18.09.2024 20.44 | Tunnusta väriä ja tilaa uusi TPK-huppari! |
10.09.2024 08.30 | TPK:n otteluohjelma Futsal-Liigassa kaudella 2024-2025 |
06.08.2024 15.55 | TPK:n valmennusryhmä saa täydennystä |
26.05.2024 10.50 | TPK:n Atte Ekholm futsalmaajoukkueen fysiikkatestileirille |