Messu Cup 1.9.2024
TPK 2010Julkaistu: 01.09.2024 19.48

Messu Cup 1.9.2024

Tänään TPK2010 joukkue lähti anivarhain Valtasen bussilla kohti Kauhajokea pelaamaan Messu Cup -turnauksessa. Tämän kesän turnausreissu tehtiin yksipäiväiseen tapahtumaan, jossa tavoitteena oli kohdata ihan uusia vastustajia. Joukkuetta täydennettiin muutamalla 09-ikäluokan pelaajalla, valtava kiitos teille taitavat Abdirahman, Ahmed ja Niko! 🤩

Meidät oli noteerattu paikallisuutisissa asti, sillä ne kertoivat, että 150 joukkueen turnaukseen kaukaisimmat saapuivat Turusta asti. 😄 Perille päästyämme sää oli sateinen, mutta taukosi sitten onneksi suurimmaksi osaksi päivää. Kuivana pelaajat eivät sen sijaan säilyneet, sillä sadetta oli riittänyt jo lauantaina ja peli nurmikentillä muistutti hyvin paljon suofutista. Kura ja rapa lensi, eikä pallo liikkunut totuttuun tapaan. Toisaalta olosuhteet mahdollistivat myös erittäin hienon pingviini-liuku-tuuletuksen tehdyn maalin jälkeen! 🐧 Pohojalaaseen tapaan peleissä oli havaittavissa hieman häjympää otetta, mutta senttiäkään ei annettu periksi ja joukkueessa vallitsikin erityisen hieno me-henki!

Kohtasimme ensin Sepsi-78:n Seinäjoelta. Pelin alkuun saimme avauksesta suoran laukauksen maaliin, mutta tämä ei ihan riittänyt, vaan peli päättyi lopulta 1-1. Toisen pelin pelasimme porilaista MuSa/ToVe YJ:ta vastaan ja hävisimme ottelun niukasti 0-1. Näillä tuloksilla olimme alkulohkon kakkosia ja päädyimme loppuotteluihin muiden lohkojen kakkosten kanssa. Näistä ensimmäisessä kohtasimme alavutelaisen APV:n, jonka löimme selvin lukemin 3-0. Viimeisen pelin pelasimme FC Ulvilaa vastaan tasan 1-1, mutta he olivat meitä niukasti parempia yhden maalin erolla, ja nappasivat neljännen sijan. Päivän saldo oli kuitenkin yksi voitto, kaksi tasuria ja yksi häviö, joten kaiken kaikkiaan turnaukseen oli löytäneet meidän kanssa hyvin samantasoiset vastustajat. ⚽

Kotimatkalle lähtiessä ruokimme väsyneet reissulaiset Hesburgerissa. Päivän tsempparia Jooaa muistettiin pienellä palkinnolla 🏆 ja myös valmentaja sai oman muistamisensa, ja sitten olikin aika hypätä bussiin kohti Turkua. Varsin tapahtumarikas päivä jää jälleen monien mieliin tuleviksi vuosiksi. Vaikka näiden retkien jälkeen myös joukkueen aikuiset ovat kaikkensa-antaneita ja väsyneitä, ovat reissut varmasti kaiken sen arvoisia! Kiitos vielä kaikille mukana olleille! Ja kiitos turnausjärjestelyistä Kauhajoen Karhut!❤️

@kauhajokifutis #messucup2024 #kerhokehrää #yhdessäolemmeenemmän #fiilistänostattavaafutista


Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi