Edustuksen kausiennakko 2022
Julkaistu: 12.04.2022 00.00

Edustuksen kausiennakko 2022


Edustuksen kausi starttasi vuoden alussa totutuissa olosuhteissa Kupittaalla. Tammikuussa haettiin pallotuntumaa takaisin, kun taas taustalla pyrittiin vahvistamaan ja laajentamaan syksyllä ohueksi jäänyttä runkoa. Vaikka kaiken kaikkiaan olosuhteiden tiedettiin tuottavan edelleen haasteita, positiivista oli päästä starttaamaan kausi "normaalisti".

Helmi- ja maaliskuussa alettiin todella valmistautua kauteen. Juoksut tulivat tutuiksi ja samalla alettiin harjoitella uutta, entistä aktiivisempaa pelitapaa. Harjoituspelejä päästiin pelaamaan kohtuullisesti, vaikka olosuhteiden pakosta koettiin useita peruuntumisia ja siirtoja. Pelatuissa harjoitusotteluissa joukke on osoittanut sisäistävänsä uudet taktiset kuviot ja jokaisessa pelissä on oltu sen suhteen parempia ja yhtenäisempiä. Suomen Cupin ottelut ovat olleet hyvä mittari joukkueen nykykunnosta ja ainahan se on mukavampi pelata, kun on kunnolla panosta. Toistaiseksi cupjuna on jo puksuttanut 4.kierrokselle.

Huhtikuun alkaessa joukkueen kokoonpano saatiin viimeiseen muottiinsa. Talven aikana vahvistunut joukkue sai vielä futsalkauden lopettaneet pelaajat takaisin vahvistamaan ryhmää entisestään. Erityisen positiivisena asiana on ollut pitkin kevättalvea nuorten B-junioreiden ennakkoluulottomat otteet niin harjoituksissa kuin peleissä.

Käynnistyvää sarjaa odotetaan jo innolla ja joukkue saakin hyvän mittarin heti ensimmäisissä sarjapeleissä alkuohjelman ollessa hyvässä mielessä haastava. Heti ensimmäisissä otteluissa vaaditaan tulosta, sillä tavoitteet ovat aivan jossain muualla kuin viimekauden putoamistaistelussa.

Toivottavasti kevään takatalvet ovat kohta jo takanapäin ja aurinko alkaa taas helliä Turun futiskenttiä. Tavoite on päästä viemään kausi ehjänä läpi. Kerho kehrää!

- Vastuuvalmentaja Eemi Ruuska

Seuran uusimmat

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi