18
TAM
12.00
Futsal miehet 2, Miesten Futsal-Kakkonen

TPK 2 - LTU  

Turku, Samppalinnan Palloiluhalli

Tasokasta taistelua pisteistä

Tiukaksi matsiksi uumoiltu hegemooninen kohtaaminen TPK2-LTU oli juuri mainostetun kaltainen rypistys. Molemmat joukkueet olivat pukeneet ykköset päälle ja latautuneet koitokseen asian vaatimalla vakavuudella.

Kerhon siniset päättivät ottelun alusta ottaa komennon itselleen ja vyöryttivät hyökkäyksiään naapurin maalille. Ratkaisun paikoilla kuitenkin sihti oli piirun verran hukassa eikä toimitsijapöydällä jouduttu tilastomerkintöjen kanssa hikoilemaan. Kahdeksan minuutin kohdalla kuitenkin helähti, Kalle Paananen antoi peliväline Ville Pirhoselle, joka hetken aikaa pohdiskeli mikä tilanteeseen on sopiva ratkaisu, kunnes tööttäsi pallon puolustajan jaloista verkon perukoille. Ja heti perään Alejandro Löfmän hööki väkevästi kohti maalia ja laukoi, veskari venyi pallon tielle mutta irtopalloon ehätti ensimmäisenä Ville ja töräytti Kerhon 2-0 johtoon. LTU alkoi osoittaa heräämisen merkkejä hyökkäyssuuntaan ja aavistuksen verran pelin suunta kääntyi. Sininuttuinen puolustaja päätti liukua palloon, ovela hyökkääjä kalasti tilanteesta vapaapotkun (sinisten lasien takaa nähtynä ehkä ei olis ollu), josta pallo toimitettiin takatolppaa kohden, missä päivystänyt vihulainen nakutti 2-1 kavennuksen. Paine jatkui omassa päässä, purkupallo nostettiin korkealle vaan ei riittävästi pois maalipaikoilta, keltasukkaan verhottu jalka oli paikalla nopeimmin ja kuula sujahti tolpan kautta verkkoon. Tauolle siis tasaisesti vaan ei sopuisasti 2-2.

Toisen puolikkaan kuva oli melko vahvasti sinivoittoinen, aavistuksen näytti että vierailijan jalka alkoi olla väsynyt tai sitten oli valittu kopissa puolustusvoittoinen taktiikka. Yhtä kaikki, maalipaikkoja oli oikealla ja vasemmalla, mutta mistään tontista ei saatu puskettua palloa oikealle puolen maaliviivaa. Näin siis pisteet tasattiin ja käteltiin hyvätasoisen futsalottelun merkiksi.

#kerhokehrää #turunpallokerho

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi