
Kauden viimeinen runkosarjan derby RaiFu/Pamaus YJ - TPK pistettiin Kerttulassa tulille. Molemmilla joukkueilla oli varmasti lataus kunnossa, aiemmat kohtaamiset kun oli väännetty vierasvoitoiksi ja kumpikin tarvitsi pisteitä lopputurnauspaikkaa jahdatessaan.
Kerhon nuoret sankarit näyttivät olevan aavistuksen nopeammin pelin juonessa kiinni ja painoivat palloa raisiolaisten päätyyn. Kauaa ei tarvinnut odotella ensimmäistä kihausta, kun Almin Coloman nosti jalalla maaliltaan ylös, passasi Taneli Tuomiselle, jonka laukaus kilpistyi veskariin, mutta irtopalloon hirnahti kiinni Cristian Piva painaen tulostaululle riemukkaan 0-1 vierasjohdon. Lisempää osumaa ei aikaan saatu rakenteluista ja paikoista huolimatta. Sitten rävähti, vihulaisen veskari nosti abaut puoleen kenttään ja kiskaisi kunnon laakapallon tolpan viereen, tilanne siis 1-1. Kotijoukkueen hurmos heräsi ja laidasta rypisteltiin pakin ohi, laukaus ei tarttunut Alminin hyppysiin ja reboundista siivottiin 2-1 kotijohto tulospalveluun. Sinipaitaiset kuitenkin vyöryivät nopeasti tasoihin Mido Väkeväinen laukoi Abdullahi Nuurin sivurajasiirrosta vastustamattomasti munkin rysään. Sitten väkevästi puolustustoimissa esiintynyt Elmin Coloman katkaisi pitkän syötön, pelasi sen pystyyn Edin Kajtazovicille, joka malttoi pitää palloa oikean ajan, jotta Elmin pääsi moukaroimaan sen yläputken alle 2-3 johdon merkiksi. Jotenkin oma peli saatiin pienellä hermoilulla sekaisin ja naapuri iski vaarallisesti tilanteita kohti väärää päätä. Ja tilanne eskaloitui "rikkeeseen" noin 7 metrissä, josta vapari paukutettiin ensin muurin ahavoituneeseen rintakehästöön, mutta elämään jäänyt pallo paukahti seuraavaksi yläputken alle ja peli jälleen tasan.
Tauon aikana kopissa painotettiin oman rauhallisuuden tärkeyttä, jakson lopun oman pään hulina, kun saatiin ihan itse aikaan. Ounasteltiin, että näillä keinoin ottelu kääntyy nuorille sankareille, ja tätä lähdettiin toteuttamaan pelin vihellyksestä.
Ja kyllä vaan, Elmin napautti syötön Edinin jalkaan vasemmalle laidalla, napakka kärkkäri sujahti takatolpan viereen ja 3-4 vierasjohto sai kevyen hymyn aikaan vaihtopenkillä. Seuraavaksi Cristian riisti vasemmassa laidassa pallon itselleen, hööki rotevasti kohti maalia, uunotti veskarin urakalla ja uitti pallon tyhjiin, 3-5. Tilastollisesti pieni suvantovaihe pistettiin stoppiin, kun Edin toimitti palloa maalille ja niinhän se kopsahti pakin jaloista omiin ja 3-6 antoi edelleen uskoa sininutuille ottelun voitosta. Jotenkin ottaisin hiipi pieni huolimattomuus turvallisen tuntuisessa johtoasemassa, niinpä pitkä turha syöttö kääntyi nopeaan vastahyökkäykseen ja kärkäs kärki nakutti 4-6 kavennuksen. Viimeisimpiä nauloja RaiPan arkkuun iski Elmin ladaten kaukaa omasta päästä maaliltaan ulos seikkailleen veskarin yli ja 4-7 tulostaululle.
Mitään suurta hätää ei pelissä Kerhon kannalta ollut, vaikka viime sekunneilla vielä vihreät iskivät kulmakuviostaan kavennuksen.
Ensimmäisen jakson turha hermoilu antoi naapurille mahdollisuuden olla mukana pelissä, mutta toisen jakson vahva esitys oli silkkaa juhlaa sinipaitojen sambaryhmän iloksi. Joukkueen esitys oli jokaisen pelurin osalta positiivinen eritoten toisen jakson osalta, tästä on siis hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin. Tällä tuloksella siis derbytaistelut jäivät 2-1 Kerhon nimiinsä ja tarpeelliset pisteet roudattiin tälläkin kertaa kunnan rajan toiselle puolen.
#kerhokehrää #turunpallokerho