
Kerhon nuoret sankarit saivat vieraita Hyvinkäältä Nunnavuoren tikkuaskiin. Odotusarvoissa oli tiukka vääntö, jota alamittainen sali varmasti tihensi entisestään.
Parin minuutin pelin jälkeen Elmin Coloman nousi pohjalta väkevästi ja malttoi katsoa tilanteen loppuun asti, havaitsi Edin Kajtazovicin takatolpalla, pallo sinne ja varma siirto tyhjiin. Jostain syystä vieraat pääsivät pommittamaan palloja kohti Almin Colomanin vartioimaa maalia sivurajoista ja kulmapotkuista, Kerhon vaihtopenkillä kuitenkin katsottiin tilanne rauhassa ja painotettiin pallon eteen liikkumista. Sitten oma huono syöttö hyökkäysalueella katkottiin, vastahyökkäys päättyi vapariin, josta sivusiirrosta juntattiin peli tasoihin. Kerhon peli ei ollut täysin vapautunutta ja niinpä seuraavaa maalia saatiin verrata tovi. Kunnes Elmin näki väylän laidassa, nousi röyhkeästi ja tinttasi pallon yläkulmaan. Ja tästä yhdeksän sekuntia myöhemmin Eemeli Järvinen sai pallon naapurilta, purjehti läpi koko kentän ja napautti kuulan tolpan kautta reppuun. HyPS pääsi vielä maalin päähän kun Alminin nousun seurauksena maali ammotti tyhjänä ja menetyksen jälkeen pallo lipui verkon perukoille. 3-2 kotijohdon merkeissä mentiin siis tauolle kuulemaan uudet ajatukset ja näkemykset siihen astisesta.
Tiedä sitten mitä kopissa puhuttiin tai kuinka se ymmärrettiin, mutta hyvinkääläiset olivat jakson alussa vahvalla pelipäällä ja uhittelivat tasoitusmaalia, mutta palkinto jäi onneksi tulematta. Sen sijaan Almin haistoi maaliltaan pitkään syöttöön katkopaikan, tarjoili pallon laitaan Oliver Aniszewskin jalkaan, tämän napakka kuti muutti suuntaa pakin ulokkeista ja painui vastustamattomasti tolppien väliin, 4-2. Alle minuutti tästä, omassa päässä kolisi jälleen, vaparista mahtipommi lihamuurin läpi kavensi tilanteen jälleen maalin eroksi. Mutta ei digitaalit kauaa ehtineet juosta taululla, kun Elmkn passasi jälleen Oliverin vetopaikkaan ja yläkulmassa helähti 5-3 osuma. Ja parin minuutin päästä Mido Väkeväinen ohitti vartijansa laidassa ja namutteli kuulan takanurkkaan. Naapuri otti aikalisän jälkeen ylivoimakuviot käyttöön, mutta maltilla puolustanut Kerho oli se joka iski uudestaan, Oliver katkaisi syötön ja vapautti Edinin maalipaikkaan, 7-3 tulospalveluun. Terävä käännös laidassa antoi jalan vapaaksi vihulaiselle ja terävä kuti ohitti maaliin vaihdetun Sakari Tuomisen, 7-4. Eemeli Järvinen ei sanonut kuitenkaan "Molskista!", vaan siirsi ensin 2-1 hyökkäyksen päätteeksi pallon maaliin ja sitten hetken kuluttua katkoi syötön ja naatiskeli knallin täyteen. Vielä ennen pillin vihellystä vasemmassa laidassa oli tilaa ja sieltä vihainen laukaus muodosti loppuluvut 9-5 aikakirjoihin.
Pieni kenttä, alun jonkin sortin hermostuneisuus ja 3-1 muodon karkaaminen antoivat naapurille siimaa pysyä mukana pelissä, mutta toisen jakson vahva suorittaminen niin omassa puolustuspäässä kuin hyökkäysalueen prässissä käänsi ottelun sininutuille. Viimeinen oljenkorsikin, ylivoimapeli maltettiin kärsivällisesti puolustaa pois ilman suurempaa paniikkia. Tästä on hyvä jatkaa vahvalla itseluottamuksella kohti seuraavia matseja!
#kerhokehrää #turunpallokerho