Lauantaina Kerho matkustaa Jyväskylään
Julkaistu: 26.11.2021 00.00

Lauantaina Kerho matkustaa Jyväskylään

Lauantaina 27.11 klo 16.00 Kerho suuntaa tämän kauden toiseen vieraspeliin Jyväskylään. Syyskuun puolessavälissä turkulaiset ryöstivät pisteet Riemulta ja nyt samaan temppuun pyritään kaupungin toista liigajoukkuetta, Kampuksen Dynamoa, vastaan.

Urakka on kuitenkin aika paljon kovempi, koska Kampuksen Dynamolta löytyy riveistään runsaasti Suomen futsalmaajoukkueen pelaajia. KaDy on sarjassa neljälle sijalla napattuaan alkukauden kahdeksasta ensimmäisestä pelistä viisi voittoa, yhden tappioon päättyneen tasapelin ja kaksi kertaa joukkue on jäänyt pisteittä.

Kahden pelin verran TPK-paitaa Futsal-Liigassa kantanut Valtteri Kaarna uskoo, että hyviä tuloksia saadaan aikaan, kun joukkueen asenne pysyy edellisen FC Kemi -kotiottelun kaltaisena.

"Pystymme haastamaan tässä sarjassa kenet tahansa ja Kemi-matsi antoi meille lisää uskoa omaan tekemiseen." Kaarna pohtii.

Edellisessä pelissä komean maalin FC Kemin verkkoon iskenyt Kaarna on kertaalleen osunut Futsal-Liigassa myös Mad Maxin riveissä "Tämä oli toinen maalini sarjassa, mutta kyllähän se hienolta tuntui osua uuden joukkueen paidassa!"

Tällä kaudella turkulaisjoukkueeseen liittynyt Kaarna kertoo, että on päässyt porukkaan hyvin mukaan "Ensimmäisistä treeneistä alkaen minut on otettu hienosti messiin. Ja se on tietenkin helpottanut uuteen porukkaan sopeutumista, kun tunsin Atte Ekholmin jo ennestään."

Turun Pallokerho ry
Toimisto
Hippoksentie 6
20720 TURKU
toimisto(a)turunpallokerho.fi